Down Lake XI

Virallinen nimi Down Lake XI Rotu, Sukupuoli DWB, tamma
Syntymäaika 25.5.1998, reaali Väri ja merkit Ruunikko, ti, kj sk
Säkäkorkeus 167cm Omistaja Alisa Valkonen
Rekisterinumero VH-68265 Kasvattaja Johan Graae, Tanska
Koulutus HeA, 110cm, 90cm Saavutukset 1 x KP & KM / 2 x HY

Kuvagalleria



1-8 Alisa, 9 Siv, 10 Alisa ja Siiri

Luonnekuvaus

Down Lake XI, tutuille Donna on peruskiltti puoliveritamma jota aina silloin tällöin saattaa hieman kiukuttaa. Noh tiedättehän naiset, välillä parempia ja huonompia päiviä saattaa olla. Hoitotoimenpiteet sujuvat yleensä täysin ongelmitta ja neiti onkin sangen mukava muutenkin käsitellä joten se varmastikkin sopii myös hieman aremmalle hoitajalle ensihoidokiksi. Joskus tamma saattaa kuitenkin hieman alkuun luimistella, mikäli tuntee olonsa hieman epävarmaksi hoitajan kanssa. Päättäväinen käsittely sekä selvät liikkeet neidin kanssa tuottavat tulosta ja saavat hermostumisen lähtemään pois. Jos hoitaja on vieläkin epävarma eikä uskalla hoitaa Donnaa ilman että se on sidottuna karsinassa, voi sen huoletta hoitaa vaikka vesikarsinassa taikka juuri sidottuna omassa karsinassa. Varustaminen saattaa tuottaa alkuun hieman hankaluuksia, sillä neiti on melko vastahakoinen sen suhteen. Se mielellään nostelee hetkenaikaa suitsittaessa päätään ja härnää hoitajaa. Nameilla tämäkin toimii, mikäli olet salamannopea. Satulan laitto onkin sitten jo hieman helpompaa, mutta itse satulavyön kiristäminen voi tuntua lähes epätoivoiselta kun tamma pullistelee vatsaansa minkä kerkeää. Parhain neuvo on tähän se että, aluksi helpohko kiristys ja vasta selkään nousun jälkeen satulavyön loppukiristys avustajan kanssa.

Taluttaessa Donnalla on yleensä taipumusta hieman tutkiskella samalla pihalla tapahtuvia asioita. Se kuitenkin kulkee vierelläsi reippaasti korvat höröllä. Joskus tuulisella säällä Donna saattaa olla hieman hätiköivä sekä säikky, mutta ihmisen päälle se ei ole vielä kertaakaan elämänsä aikana juossut. Se tekee kyllä sivuloikkia mutta rauhoittelemalla sitä se pystyy kulkemaan myös nätisti.

Ratsuna Donna on alkuun yleensä hieman kokeilevaa sorttia. Se testaa usein ratsastajia sillä että tarvitseeko liikkua taikka pitääkö mennä juuri sinne mihin ratsastaja määrää. Se ei ole automaatti, mutta reipas eteenpäin ratsastus sekä useat eri tehtävät pitävät tamman keppostelut tiessään. Tamma sopii hieman kokeneemmille ratsastajille joilla on perusasiat hyvin hallussa. Joskus myös kokemattomat ratsastajat pääsevät tamman selkään talutustunneilla, mutta Donnan mielestä se ei ole yhtään niin mielenkiintoista kuin kunnon ratsastushetket pienine kujeineen. Donnan ehdottomasti parhain askellaji on ravi. Se on mukavan pehmeää ja siinä on helppoa keventää mukana. Laukka on hieman pomppivampaa, mutta tahdikasta. Esteratsastus on Donnan mielestä kaikista mukavin asia maailmassa. Silloin saa tykittää niin paljon eteenpäin että sielu sietää, kuitenkaan olematta ryöstäjä. Paljon puolipidätteitä sekä tasainen tuntuma on tämän neidin kanssa avainasia. Se onkin yksi tallin parhaimpia hyppääjiä ja varmasti parhaimpia aikaratsastushevosiamme.

Maastossa Donna on hieman hätäinen ratsastettava sillä se haluaisi mennä mahdollisimman reippaasti ilman hidasteluja. Se kulkeekin paljon reippaammin kotia päin kun maastoon, eikä ihmekkään onhan koti turvallisempi kaikka kuin metsä jossa vaanii sapelihammastiikereitä.

Luonteen kirjoitteli Ada C., kiitos!

Sukutaulu

i. Lackeyset ii. Black Rebell iii. Count On Me
iie. Reborn Rebell
ie. Sétjamee iei. Meebolag CK
iee. Havanna Seza
e. Do Me a Favor ei. Make My Day eii. Day Lover
eie. You Don't Make Me Happy
ee. Favourite Smile eei. Holla SED
eee. Carmen



Varusteet

Donnan varusteiden väreinä on VIHREÄ, HARMAA ja MUSTA
Varusteiden värien täytyy sopia yhteen, esimerkiksi harmaa huopa ei missään nimessä käy vihreiden suojien kanssa!! Varusteet siis sävy sävyyn, vaikka omistaja ei olekaan mikään "muoti-intoilija"...

Varusteet by Mestyn Varuste / Varusteiden muokkaus by Alisa

Viikko-ohjelma

Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Viikonloppu
Koulu Vapaa Koulu/Maasto Este Koulu/Este Vapaa/Kilpailu/Valmennus

Jälkeläiset

o./t. Nimi Syntynyt Isä Omistaja
t. AE Soulweeper 4.3.2010 Pahandav Poiss Alisa Valkonen

Kilpailukalenteri

Päivämäärä Kutsu Luokka sijoitus
24.10.2009 kutsu ERJ - 80cm 75/82
02.12.2009 kutsu ERJ - 90cm 1/5
02.12.2009 kutsu ERJ - 100cm 3/5
13.12.2009 kutsu Villi - Helppo C 2/5
13.12.2009 kutsu Villi - Helppo B 2/3
15.12.2009 kutsu ERJ Cup - 100cm 65/282
15.12.2009 kutsu ERJ Cup - 110cm 115/247
16.12.2009 kutsu ERJ - 70cm 16/35
16.12.2009 kutsu ERJ - 80cm 42/42

Näyttelyt

Päivämäärä Kutsu Luokka sijoitus
15.12.2009 kutsu PKK - Jouluinen kuva 2/3 KM
15.12.2009 kutsu PKK - Hevonen sisätiloissa 4/8 KP
24.1.2010 kutsu Hevostammat 9/10 HY
30.1.2010 kutsu Hevostammat 8/10 HY
30.1.2010 kutsu Ajo/ratsastuskuva 0/0
30.1.2010 kutsu Muun rotuiset
hevostammat
0/0

Arvostelut

15.12.2009 - Jouluinen kuva - "Iloinen piirros, yksityiskohtia olisi voinut vielä hioa."

Ulkoasu suunnittelu © Veikkalay 2009, Tekstit ja kuvat © Elisa P. Alisa, ellei toisin mainita! » Sivun alkuun